Digitodayn ja Hesarin keskusteluita lukiessaan tulee suorastaan tippa silmään, kun keskustelijat kilvan päivittelevät, millainen sananvapauden sankari ja vapaan yhteiskunnan marttyyri on vaiennettu, kun Seppo Lehto on viimein laitettu istumaan sitä kakkua, johon hän on mättänyt pikahiivaa jo vuosien ajan.

Keskusteluiden perusteella saisi sen kuvan, että Suomen ilkeä diktatuurikoneisto olisi sulkenut intellektuelli-toisinajattelijan vankilaan, vieläpä täysin väärin perustein. Pian on jo jokainen klisee käytetty kun ristiinnaulittu maahanmuuttokriitikko heiluu tuulessa ja Suomen stasi punoo oikeusmurhiaan lehtolapsien pään menoksi. Vanha Isä Aurinkoinen on noussut haudasta ja vaientaa suomalaista keskustelukulttuuria.

Okei, palataanpa nyt reaalimaailmaan.

Tuomio, 2 vuotta ja 4 kuukautta, on toki melko kova. Tähän kuitenkin lasketaan aikaisemmat ehdonalaiset tuomiot. Olisikohan Sepon kannattanut muistaa, että vaikka ehdonalainen onkin luonteeltaan varoitus, niin se on myös vakava varoitus. Jos ehdonalaisen aikana syyllistyy rikoksiin, niin tällöin myös ehdollisena annettu tuomio istutaan.

Lisäksi kyse ei ole pelkästään yksittäisistä kirjoituksista, vaan yksityisten henkilöiden pitkäaikaisesta vainosta. Painotan sanaa yksityinen, sillä julkisuuden henkilöillä ei nykyjournalismin aikana ole kunnian tai yksityisyydensuojaa. Uhreina on kuitenkin ollut sekä julkisuuden henkilöitä, kuten poliitikkoja, että kymmeniä, ellei satoja yksityisyydenhenkilöitä, naisia ja miehiä, eläviä ja edesmenneitä. En tiedä, mitä Lehto tekee työkseen, mutta roskamateriaalin määrästä päätellen hän on harrastanut toimintaa kokopäiväisesti vuosien ajan. Jo pelkästään blogisivuja on satoja, keskustelupalstoilla viestejä on varmasti tuhansia.

Sepiä on hyysätty ja taputeltu päähän jo vuosien ajan. Aina silloin tällöin lehtien pikku-uutisissa seikkailee "tamperelainen internetpersoona", joka tehtailee loukkausia poliitikoista, mutta on varottu yllyttämästä hullua ja antamasta liikaa huomiota. Pahimmista kolttosista, kuten väkivallanteoista ja kotirauhan häirinnästä, on langetettu vahingonkorvauksia, lähestymiskieltoja ja ehdollista. Niillä ei ole kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Paitsi päinvastaista. Nyt hän on sitten saanut huomiota kerrakseen, ja päässyt Jan Husiksi Jan Husin paikalle, kuten on aina toivonut.

Hullujen yllytyksestä puheenollen, on jotenkin turhauttavaa palata jälleen tähän aiheeseen. Mutta ilmeisesti on pakko, koska tyypillinen kommentti HS:n keskusteluissa on seuraava:

Kun virkakoneiston jäseniä itseään on loukattu, mitään sääliä ei tunneta eikä mikään rangaistus ole liikaa. Lukekaapa joskus huviksenne Solsenitsynin Vankileirien saaristo, niin saatte ihmetellä, miten mitättömistä teoista on voitu antaa 10 tai jopa 25 vuoden tuomioita.

Ehkä Seppo onkin Suomen Solsenitsyn?

Myös minä olen joutunut Sepon kohteeksi, joskin hyvin pienimuotoisesti. Kommentit olivat muistaakseni kuvan kera jossain keskustelupalstalla ja niissä minun nimiseni henkilö yhdistettiin ensimmäisessä persoonassa melko kieroutuneisiin sukupuolivietteihin. Viestit poistettiin kyseiseltä keskustelupalstalta, mutta ne olivat melko pitkään nähtävissä mm. Googlen hakutuloksissa minun nimelläni ensimmäisellä sivulla. Ei tästä sen enempää, itse suhtauduin asiaan lähinnä huumorilla. Muistaakseni lähetin Sepolle mainospaketin sivustoista, joilla sai katsella afrikkalaisten miesten välisiä hellyydenosoituksia, Seppoa hänen kirjotustensa perusteella aihe tuntui kiinnostavan.

Ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät suhtaudu asiaan näin kevyesti. Varsinkaan, jos törkykirjoittelua on jatkunut pidempään. Joku kehuu keskustelupalstalla, että:

Jos joku kirjoittelee allekirjoittaneesta epäilyttävää tekstiä nettiin - no hei, kyllä minun sanavarastostani löytyy niin karkeaa tavaraa että toisella puolella voi alkaa punastuttamaan.

Toivotan nimimerkille onnea valitsemallaan tiellä, mikäli aikoo ylittää Seppo Lehdon loanheiton määrässä ja laadussa. Moni vähemmän karkeatavaraisella sanavarastolla varustettu sen sijaan ei suhtaudu asiaan kevyesti, jos työnantaja, sukulainen, tuttava tai vaikkapa oma lapsi googlettaa asianomaisen nimellä, ja tulossivu on täynnä Sepon lähettämää saastaa kuvalla ja kotiosoitteella varustettuna. Tai mikäli tätä informaatiota lähetettäisiin sähköpostilla varsin kattavalla otannalla.

Itse en lähtisi --enkä lähtenytkään-- välttämättä tekemään rikosilmoitusta, mutta ymmärrän, jos joku muu sadoista uhreista tekee. On helppo hymistellä sananvapaus-diipadaapa, kuka tahansa voi kirjoittaa sinusta mitä tahansa tai levittää sinusta huhua netissä, että olet pedofiili, etkä voi tehdä asialle mitään, koska onhan toki kaikilla vapaus loukata toisia miten alatyylisesti tahansa. Täytyy vain oppia sietämään ja suvaitsemaan ja muistaa selitellä kysyttäessä, että heh-heh, ei se muuten ole minun blogini, vaikka siinä niin sanotaankin.

Kaikilla ei ole ehkä halua lähteä näiden Seppojan kanssa paskanheittokilpasille, eikä välttämättä teflonpinnoitetta, johon ei lika tartu. Ei ole harvinaista, että pitkään jatkunut nettikiusaaminen ja häiriköinti on johtanut jopa itsemurhaan. Uhrien joukossa on myös useita naisia, ja siitäkin huolimatta, että leimaudun konservatiiviksi, olen sitä mieltä ettei kenenkään naisen pitäisi joutua Sepon häirinnän kohteeksi.

Jos portsari poistaa ravitsemusliikkeestä häiriköivän juopon, joka haastaa riitaa ja huorittelee paikalla olevia naisia, niin loukataanko silloin tämän sanavapautta?

Niinno, omalla tavallaan tietysti Seppo on huvittava kylähullu, maailmankylän raitilla törkeyksiä huuteleva elämäntapaidiootti. Tietysti on harmillista, että tämänkaltainen spontaani humoristi suljetaan linnaan, mutta liika on liikaa. Ainakaan minä en näe, että tämä olisi voinut päättyä millään muulla tavalla. Ongelma tässä on lähinnä se, että yhdyssanat kuten "oikeusmurha" ja "sanavapaus" nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Sekä oikeusvaltiota, että sanavapautta kannattavana näen kyllä hiukan ongelmallisena, että juuri Seppo Lehdosta tehtäisiin sananvapauden kirkasotsainen maskotti. Jotain rajaa, hei.

Jos sen sijaan tämä "en ole rasisti, vaan maahanmuuttokriitikko"-jengi haluaa tehdä Seposta miehen, joka kärsi heidän syntiensä tähden ja uskalsi sanoa "neekeri", niin siitä vaan, pitäkää hyvänänne.

Ja jos tätä tuomiota verrataan muihin tuomioihin, niin kyllä, olen sitä mieltä, että esimerkiksi raiskauksista pitäisi saada isompia tuomioita. Tämän kaltaisista henkisistä raiskauksista ei kuitenkaan pitäisi päästä yhtään sen vähemmällä.

Noniin, ei tästä sen enempää. Seppo meni linnaan. Kellä tulee ikävä, käsi ylös.

No voi vittu teidän kanssanne.